P. Johanneksen ilmestys
12. luku
I. Johannes näkee synnyttäväisen vaimon, jonka lasta lohikärme vainoo; mutta se pelastetaan. II. Mikael voittaa lohikärmeen enkeleinensä. III. Lohikärme vainoo vielä sitä vaimoa, ja sotii muita vastaan hänen siemenestänsä.
I. Ja suuri ihme ilmestyi taivaassa: vaimo oli  puetettu auringolla, ja kuu hänen jalkainsa alla, ja hänen päässänsä kruunu  kahdestatoistakymmenestä tähdestä.
                2. Ja hän oli raskas, ja huusi synnyttäissänsä,  ja hänellä oli suuri vaiva synnyttää.
                3. Ja toinen ihme näkyi taivaassa, katso: suuri  ruskia lohikärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja hänen  päissänsä seitsemän kruunua.
                4. Ja hänen pyrstönsä veti kolmannen osan  taivaan tähdistä, ja heitti ne maan päälle. Ja lohikärme seisoi vaimon edessä,  joka oli synnyttämällänsä, että kuin hän olis synnyttänyt, se olisi syönyt  hänen lapsensa.
                5. Ja hän synnytti poikalapsen, joka oli kaikki  pakanat hallitseva rautaisella vitsalla*. Ja hänen poikansa temmattiin Jumalan  tykö ja hänen istuimensa tykö.
                6. Ja vaimo pakeni korpeen, kussa hänelle oli  sia Jumalalta valmistettu, siinä ruokittaa tuhannen kaksisataa ja kuusikymmentä  päivää.
                7. II. Ja (suuri) sota tapahtui taivaassa:  Mikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikärmeen kanssa, ja lohikärme soti ja  hänen enkelinsä.
                8. Ja ei he voittaneet, eikä heidän siaansa  enää löydetty taivaassa.
                9. Ja suuri lohikärme, vanha mato, joka  perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, heitettiin ulos*, joka koko maan piirin  viettelee+, hän heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä myös hänen kanssansa  heitettiin sinne.
                10. Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa  sanovan: nyt on autuus, ja voima, ja valtakunta, ja väki meidän Jumalamme, ja  valta hänen Kristuksensa*: että meidän veljiemme päällekantaja+ on heitetty  ulos, joka heidän päällensä yötä ja päivää Jumalan edessä kantoi.
                11. Ja he ovat hänen voittaneet* Karitsan veren  kautta, ja heidän todistuksensa sanan kautta; ja ei he henkeänsä kuolemaan asti  rakastaneet.
                12. Sentähden te, taivaat, iloitkaat*, ja jotka  niissä asutte. Voi+ maan ja meren asuvia! sillä perkele astuu alas teidän  tykönne, pitäin suurta vihaa, tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan.
                13. III. Ja kuin lohikärme näki itsensä maahan  heitetyksi, vainosi hän vaimoa, joka pojan synnytti.
                14. Ja vaimolle annettiin kaksi suuren kotkan  siipeä, että hän olis korpeen siaansa lentänyt, kussa hän elätetään ajan, ja  kaksi aikaa, ja puolen aikaa*, kärmeen kasvoin edestä.
                15. Ja kärme puuskasi vaimon jälkeen suustansa  vettä niinkuin kosken, upottaaksensa häntä.
                16. Mutta maa autti vaimoa, ja maa avasi  suunsa, ja särpi veden, jonka lohikärme suustansa puuskannut oli.
                17. Ja lohikärme vihastui vaimon päälle, ja  meni sotimaan muiden kanssa hänen siemenestänsä, jotka Jumalan käskyt kätkevät  ja Jesuksen Kristuksen todistuksen pitävät.
                18. Ja minä seisoin meren sannalla.