P. PAAVALIN EPISTOLA ROOMALAISILLE
Tämä Epistola on oikia pääkappale Uudesta Testamentista, ja kaikkein selkein evankeliumi, joka olis kelvollinen, että jokainen kristitty ihminen ei ainoasti sitä sana sanasta muistaisi, vaan myös sitä joka päivä harjoittelisi, niin kuin sielun jokapäiväistä leipää; sillä ei sitä taideta koskaan täydellisesti eli kohtuullisesti lukea eikä pitää. Ja jota enemmän sitä luetaan, sen kauniimmaksi se tulee. Sentähden on tämä Esipuhe tehty, jolla niinkuin ovi tähän Epistolaan valmistetaan, että sitä sen paremmin ymmärrettäisiin. Sillä tähän asti on sitä moninaisilla selityksillä pimitetty, joka kuitenkin itsestänsä on kirkas paiste ja voi Raamatun valaista ja selittää.
Ensin tulee meidän ymmärtää puheenparren ja tietää, mitä pyhä Paavali ajattelee näillä sanoilla: laki, synti, armo, vanhurskaus, liha, henki, ja muut senkaltaiset: ei siitä muutoin ole mitään hyvää sille, joka sitä lukee.
Sanaa; laki ei pidä tässä niin ymmärrettämän, kuin se merkitsis jonkun opetuksen, mitä ihmisen tekemän eli jättämän pitää, niinkuin maailmallisessa laissa tapahtuu, jossa laki töillä täytetään,, vaikkei se sydämestä tapahtuisi; mutta Jumala tuomitsee sydämen pohjan jälkeen. Sentähden myös hänen lakinsa vaatii sydämen pohjaa, eikä tyydy töihin, mutta pikemmin laittaa niitä töitä, joita ei sydämestä tehdä, niinkuin se on ulkokullaisuus ja valhe. Jonka tähden kaikki ihmiset valehteliaksi kutsutaan. Ps 116:11. Sillä ei yksikään ihminen taida pitää lakia sydämensä pohjasta, mutta kaikki löytävät itsessänsä ylönmielisyyden siihen, mikä hyvä on, ja himon siihen, mikä paha on. Kussa ei ole vahvaa halua hyvään, ei siellä myös ole sydämen pohjaa Jumalan lakiin. Ja sentähden siellä totisesti syntiä tehdään ja Jumalan mieli rikotaan, ehkä kuinka kunniallinen elämä ja hyvät työt ulkonaisesti kiiltävät.
Siitä p. Paavali toisessa luvussa päättä Juudalaiset kaikki syntisiksi ja sanoo; ne vaan, jotka lain täyttävät, ovat vanhurskaat Jumalan edessä, jolla hän tahtoo sanoa, ettei yksikään taida lakia töillä täyttää. mutta sanoo paremmin heille: sinä opetat, ettei pidä huorin tehtämän, ja kuitenkin sinä itse teet huorin. Ja taas: joissa sinä tuomitset, niissä sinä itses tuomitset. Niinkuin hän tahtois sanoa: kyllä sinä hyvästi ja kauniisti lain töissä elät, ja tuomitset niitä, jotka ei niin tee, taidat myös jokaista opettaa; sinä näet raiskan toisen silmässä,, mutta et sinä äkkää malkaa omassa silmässäs.
Sillä ehkäs ulkonaisesti lain työt pidät pelvon tähden, ettes nuhdeltaisi, eli palkan tähden, jonka sinä siitä toivot, niin sinä kuitenkin kaikki nämät teet ylönmielin ja ilman rakkautta lain puoleen, suurella pakolla, vaivalla ja vaatimisella, etäkä toisin ensinnäkään tekisikään, ellei lakia olisi. Josta ymmärretään, että sinä sydämestäs lakia vihaat. Mikäs se on, jin kiellät muita varastamasta, koska sinä itse varas sydämessäs olet, ja sen mielelläs tekisit itse työllä, jos tohtisit. Niinkuin ei senkaltainen ulkokullainen työ pysy kauvan salassa ulkokullatuissa, ennenkuin se itse töihin puhkee. Sinä opetat, etkä tiedä, mitäs opetat, ja etpäs itsekään ole koskaan lakia oikein ymmärtänyt. Laki lisää syntiä, niinkuin hän 5 luvussa 20 värssyssä sanoo; sillä ihminen tulee ainoastaan lain kautta sen viholliseksi, jota enemmän laki vaalii sitä, mitä ei ihminen voi ensinkään tehdä.
Sentähden hän sanoo 7 luvussa 14 värssyssä; laki on hengellinen. Mitä se on? Jos laki olis lihallinen, niin se taidettaisiin töillä täyttää, mutta että se on hengellinen, niin ei taida sitä yksikään täyttää, mutta että se on hengellinen, niin ei taida sitä yksikään täyttää, ellei kaikki , mitä sinä teet, sydämen pohjasta tapahdu. Mutta senkaltaista sydäntä ei saavuta kenkään paitsi ainoa Jumalan Henki, joka ihmisen lain kaltaiseksi tekee, että hän sydämellisen halun saa lain puoleen, ja sitte tekee kaikki, ei pelvosta eikä pakosta, vaan vapaasta sydämestä. Ja niin on laki hengellinen siinä, että se tahtoo hengellisellä sydämellä rakastettaa ja täytettää ja vaatii senkaltaista henkeä. Kussa sydämessä ei sitä ole, siinä on synti, ylönmielisyys, vaino ja viha lakia vastaan, joka kuitenkin hyvä, oikia ja pyhä on.
Niin totuta siis sinus tähän puheesen, että siinä on paljo väliä: tehdä lain töitä, ja täyttää lakia. Lain työt ovat kaikki ne, joita ihminen tekee eli laista tehdä taitaa, omasta vapaasta tahdostansa ja omasta voimastansa. Vaan niinkauvan kuin ylönmielisyys ja vaatimus on sydämessä lain puoleen, senkaltaisia töitä tehdessä, ovat kaikki senkaltaiset työt kadotetut, eivätkä mihinkään kelpaa. Sitä hän 3 luvussa 20 värssyssä ajattelee, sanoissansa: ei yksikään taida lain töiden kautta Jumalan edessä vanhurskaaksi tulla. Tästä näet, ettei se ole muu kuin viettelys, kuin muutamat opettavat, että ihmisen pitää itsensä valmistaman omilla töillänsä armoa saamaan. Kuinka se taitaa itsiänsä töillä valmistaa siihen, mikä hyvä olis, joka ei yhtään hyvää työtä tee muutoin kuin ylönmielin ja vaadittu? Kuinka se työ taitaa Jumalalle kelvata, joka ylönmielisesti ja kankiasta sydämestä tehdään?
Mutta lakia täyttää on halusta ja rakkaudesta lain töitä tehdä, elää hyvin ja kunniallisesti, vapaana ilman lain vaatimista, niinkuin ei yhtään lakia eikä rangaistusta olisikaan. Mutta senkaltaisen himon ja rakkauden antaa Pyhä Henki sydämeen, niinkuin hän 5 luvun 5 värssyssä sanoo. Mutta ei Henkeä anneta, vaan ainoastaan uskossa, uskon kautta ja uskon kanssa Jesuksen Kristuksen päälle, niinkuin hän 1 luvussa sanoo. Sentähden ei usko tule, mutta ainoasti Jumalan sanan kautta taikka evankeliumin kautta, joka Kristuksesta saarnaa, kuinka hän, Jumalan Poika ja ihminen on meidän tähtemme kuollut ja noussut ylös, niinkuin hän 3:24, 4:25 ja 10:9 sanoo.
Tästä siis se tulee, että ainoa usko ihmisen vanhurskaaksi tekee, ja täyttää lain: sillä se tuo myötänsä hengen Kristuksen ansiosta, joka ihmisen tekee iloiseksi ja vapaamieliseksi, niinkuin lakikin vaatii: ja niin hyvät työt uskoa mielellänsä seuraavat. Sitä hän 3 luvussa 31 värssyssä ajattelee, sitte kuin hän lain työt hyljännyt oli, joka niin kuuluu kuin että hän lain työt kaikki tahtois peräti sukon kautta maahan laskea. Pois se, sanoo hän, vaan me vahvistamme uskon kautta lain, se on, me täytämme lain uskon kautta.
Synniksi kutsutaan Raamatussa ei ainoastaan ulkonainen työ, vaan myös kaikki, mikä sen vetää ja kääntää ulkonaisiin töihin, nimittäin sydämen pohja kaikkein voimain kanssa, niin ettei yksikään ulkonainen työ taida pahaksi luettaa eikä synniksi kutsuttaa, ellei se tapahdu sydämen pohjasta. Ja Raamattu katsoo erinomattain sydäntä ja juurta ja kaikkein syntein alkua, joka on epäusko sydämen pohjassa. Niin että ainoastaan usko vanhurskaaksi tekee ja saattaa hengen ja halun ulkonaisiin hyviin töihin; mutta epäusko tekee syntiä, kehoittaa lihan ja saattaa himon ulkonaisiin pahoihin töihin, niinkuin Adamille ja Evalle paradisissa tapahtui, 1 Mos. 3:6.
Tästä siis se tulee, että Kristuskin ainoastaan epäuskon synniksi lukee, Joh 16:8. sanoen: Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden, ettei he minun päälleni uskoneet. Sentähden on sydämessä, ennenkuin hyvät eli pahat teot, niinkuin hyvät eli pahat hedelmät, tapahtuvat, usko taikka epäusko, niinkuin juuri, neste ja paras voima kaikkiin synteihin. Joka sentähden Raamatussa kärmeen ja vanhan lohikärmen pääksi kutsutaan, vaimon siemen, Kristus, järkevä oli, niinkuin Adamille luvattiin.
Arimo ja lahja näin eroitetaan; armon on erinomaisesti Jumalan suosio ja hyvä tahto, joka meihin on hänellä itsestänsä, josta hän itse on valmis meille antamaan Kristuksen ja vuodattamaan meihin hänen henkensä lahjoinensa, niinkuin 5 luvussa värssyssä 15 selitetään sanottaissa: armo ja lahja on Kristuksessa; vaikka lahja ja henki meissä päivä päivältä lisääntyvät, niin ei ole ne vielä täydelliset; sillä paha himo ja synti jäävät meihin vielä alallensa, ja sotivat henkeä vastaan, niinkuin hän 7 luvussa värssyssä 15 etc. sanoo ja Galatalaisten 5 luvussa värssyssä 17. Ja niinkuin 1 Mos 3:15. sanottu on, että riita on oleva vaimon siemenen välillä: niin kuitenkin armo niin paljon tekee ja saattaa, että me peräti Jumalan edessä vanhurskaaksi luetaan; sillä ei hänen armonsa eroita ei hajoita itsiänsä, niinkuin lahjat tekevät, vaan ottaa meidät peräti Jumalan suosioon Kristuksen tähden, joka on meidän edesvastaajamme, sovittajamme ja välimiehemme: niin myös sentähden, että ne lahjat ovat jo meissä alkaneet.
Näin sinä siis ymmärrät 7 luvun, jossa p. Paavali vielä itsensäkin syntiseksi laittaa, ja sanoo kuitenkin 8 luvussa, ettei niissä, jotka Kristuksessa ovat, ole mitään tuomittavaa. Vaan lihan tähden, joka ei vielä ole kuoletettu, olemme me vielä syntiset, mutta että me uskomme Kristuksen päälle ja meillä ovat hengen uutiset, on Jumala meille niin leppyinen ja armollinen, ettei hän senkaltaisia syntejä tuomitse eikä tottele, vaan tekee meidän kanssamme uskon jälkeen Kristuksen päälle, siihenasti kuin synti peräti kuoletetaan.
Usko ei ole joku inhimillinen luulo eli uni, jonka muutamat uskoksi sanovat; ja kuin he näkevät, ettei yhtään elämän parannusta eikä hyvää työtä noudata uskoa, ja kuitenkin paljon uskosta kuulevat ja puhuvat, lankeevat he siihen erehdykseen, että he sanovat: ei uskossa kyllä ole, ihmisen pitää töitäkin tekemän, jos hän vapaaksi ja autuaaksi tulla tahtoo. Siitä tulle, kuin he evankeliumin kuulevat, rupeevat he tekemään ajatuksen omasta voimastansa sydämessänsä, joka sanoo: minä uskon, jonka he sitte oikiana uskona pitävät. Mutta niinkuin se on inhimillinen teko ja ajatus, niin ei se myös taida mihinkään hyvyyteen sydäntä kääntää eli muuttaa, ei myös siitä yhtään elämän parannusta seuraa.
Mutta usko on Jumalan työ ja vaikutus meissä, joka meidät muuttaa ja Jumalasta vastuudesta synnyttää, Joh. 1:13, ja kuolettaa vanhan Adamin, ja tekee meidät peräti toiseksi ihmiseksi sydämestä, mielestä ja taidosta, ja Pyhä Henki on hänen kanssansa. Hän on elävä ja väkevä, niin ettei ikänä taida olla hyvää tekemättä, eikä kysy, pitääkö hyviä töitä tehtämän. Mutta ennenkuin joku siitä kysyy, on hän sen jo tehnyt ja on aina töissä. Vaan joka ei senkaltaisia töitä tee, se on uskotoin ihminen, joka uskoa ympärillänsä etsii ja koperoitsee, niin myös hyviä töitä, eikä tiedä kummastakaan, mikä usko eli hyvät työt ovat.
Usko on elävä ja vahva toivo Jumalan armoihin, niin luja, että joku sen edestä tuhannen kertaa kuolis. Ja senkaltainen uskallus Jumalan armoon tekee ihmisen iloiseksi ja rohkiaksi Jumalan ja kaikkein luontokappalten puoleen, jonka Pyhä Henki uskossa tekee. Sitten on ihminen vaatimatta valmis ja iloinen kaikille hyvää tekemään, jokaista palvelemaan, kaikkinaista kärsimään, Jumalan mielen nouteeksi ja kiitokseksi, joka hänelle senkaltaisen armon antanut on. Niin että mahdotoin on hyviä töitä uskosta eroittaa: tosin niin mahdotoin, kuin että palavuus ja paiste taidetaan tulesta eroittaa. Sentähden karta omaa väärää ajatustas ja turhan puhuvaisia, jotka itseänsä ylen viisaaksi tekevät, tuomitsemaan uskosta ja hyvistä töistä, ja ovat kuitenkin kaikkein tyhmimmät tomppelit. Rukoile Jumalaa sinussa vaikuttamaan uskoa, muutoin sinä kyllä jäät uskottomaksi ijankaikkisesti, hae ja tee niin paljon kuin sinä tahdot ja taidat.
Vanhurskaus on senkaltainen usko, joka kutsutaan Jumalan vanhurskaudeksi, eli siksi, joka Jumalalle kelpaa; sillä Jumala antaa sen ja lukee sen vanhurskaudeksi Kristuksen meidän välimiehemme tähden, ja saattaa ihmisen kullekin antamaan sen mikä tulee. Sillä uskon kautta ihminen tulee vapaaksi synnistä ja saa halun Jumalan käskyihin, ja antaa sen kanssa Jumalalle kunnian, ja maksaa, mitä hän on hänelle velkaa. Palvelee myös ihmisiä mielellänsä niinkuin hän taitaa, ja maksaa niin jokaiselle. Ei meidän luontomme eli oma ehtomme, eikä voimamme taida senkaltaista vanhurskautta matkaan saattaa. Sillä niinkuin ei yksikään epäuskoa itseltänsä ottaa pois. Sentähden on kaikki petos, ulkokullaisuus ja synti, mitä ilman uskoa taikka epäuskossa tapahtuu, Rom. 14:23. kiiltäkään se niin hyvin niin se taitaa.
Liha ja henki ei pidä tässä niin ymmärrettämän, että liha on ainoastaan, mitä haureuteen tulee, ja henki ainoastaan, joka sisällisesti sydämessä vaikuttaa. Vaan lihaksi Paavali kutsuu, niinkuin Kristuskin Joh.3:6, kaiken sen, mikä lihasta syntynyt on, koko ihmisen sielun ja ruumiin, toimen ja kaiken taidon, jotka kaikki lihallisia pyytävät. Niin että sekin mahdetaan kutsua lihalliseksi, joka ilman armoa korkeista hengellisistä asioista paljon puhuu ja opettaa: niinkuin ymmärtää taidetaan lihan töistä, Gal. 5:19, kussa hän eriseurat ja kateuden myös kutsuu lihan töiksi. Ja Rom 8:3. sanoo hän: laki tulee lihan kautta heikoksi. Joka ei ainoastaan ole sanottu haureudesta, mutta myös kaikista muista synneistä, erinomattain epäuskosta, joka kaikkein suurin hengellinen synti on.
Mutta hengelliseksi ihmiseksi kutsutaan se, joka kaikki asiat hengellisesti toimittaa, vaikka hän on ulkonaisissakin asioissa, niinkuin Kristuskin opetuslasten jalkoja pestessänsä. ja Pietari venhettä soutaessansa ja kaloja pyytäessänsä. Niin että liha on se ihminen, joka sisällisellä ja ulkonaisella työllä elää ja toimittaa sitä, mikä ruumiin ja ajallisen elämän tarpeeksi tulee. Henki on se ihminen, joka sisällisellä ja ulkonaisella työllä toimittaa sitä, mikä hengen ja tulevaisen elämän tarpeeksi tulee.
Paitsi senkaltaista näiden sanain ymmärrystä, kuin tähän asti selitetyt ovat, et sinä ikänä tätä epistolaa eli jotakuta muuta Pyhän Raamatun kirjaa ymmärrä. Sentähden karta kaikkia niitä opettajia, jotka näitä sanoja toisin vääntelevät, olis se kuka ikänä tahtois. Nyt me tahdomme itse Epistolaa katsoa.
Että oikian saarnaajan tulee ensisti nuhdella ja syntiseksi osoittaa Jumalan lain ilmoituksen kautta kaikki, jotka ilman henkeä ja uskoa Kristuksen päälle elävät, jolla ihminen saatetaan tuntemaan itsensä, se on, oman heikkoutensa ja vaivansa, joka sitte nöyryyttää itsensä ja halajaa apua, niinkuin p. Paavalikin tässä tekee, ja rupee ensimäisessä luvussa epäuskoa laittamaan ja niitä suuria julkisyntejä, jotka pakanainkin synnit olivat, ja vielä nyt monet ovat, jotka ilman Jumalan armoa elävät. Ja sanoo: Jumalan viha ilmestyy taivaasta evankeliumin kautta kaikkein ihmisten päälle, heidän jumalattoman ja häpiällisen menonsa tähden; sillä vaikka he tietävät ja joka päivä edessänsä löytävät yhden Jumalan olevan, niin on kuitenkin luonto ilman armoa niin paha, ettei hän kiitä eikä kunnioita häntä, mutta sokaisee itsensä ja lankee lakkaamatta pahempaan menoon, siihenasti kuin hän joutuu epäjumalan palvelukseen, ja häpiällisiin synteihin, ja kaikkiin vikoihin, eikä senkaltaisia nuhtele muissa.
Toisessa luvussa levittää hän senkaltaisen nuhteen leveämmälle niitä vastaan, jotka ulkonaisesti hurskaaksi näkyvät, mutta kuitenkin salaa syntiä tekevät, niinkuin Juudalaiset olivat, ja vieläkin kaikki ulkokullatut, jotka ylönmielin hyvää tekevät, mutta sydämestä he ovat Jumalan lain viholliset ja ovat kuitenkin valmiit muita tuomitsemaan, niinkuin kaikkein ulkokullattuin tapa on, jotka itsensä kunniallisena ja puhtaana pitävät, mutta ovat kuitenkin täynnänsä ahneutta, kateutta, koreutta ja kaikkea pahuutta, Matt 23:26 etc. Ne katsovat ylön Jumalan armon ja laupiuden, ja kokoovat päällensä Jumalan vihan, sydämensä kovuuden tähden. Niin että Paavali niinkuin jalo lain selittäjä ei jätä ketään ilman syntiä, mutta ilmoittaa Jumalan vihan kaikille niille, jotka omasta luonnostansa eli voimastansa hyvää elämää pitää tahtovat, ja niin ei heitä paremmaksi kuin julkisyntiseksi, ja sanoo heidät paatuneiksi ja katumattomiksi.
3. luvussa tekee hän ne molemmat yhtäläiseksi ja sanoo yhden olevan niinkuin toisenkin: kaikki syntiset Jumalan edessä paitsi että Juudalaisilla oli Jumalan sana, vaikka ei monta heistä sitä uskoneet, mutta ei kuitenkaan sentähden ole Jumalan totuus ja vakuus hukkunut. Ja sanoo sitte 51 Psalmista 6v. Jumalan olevan vakaan sanassansa. Tulee niin taas siihen entiseen, osottaen Raamatusta kaikki syntiseksi, ja ettei kenkään tule lain töiden kautta vanhurskaaksi; mutta laki, sanoo hän, on annettu, että ihminen tuntis syntinsä. Sitte rupee hän opettamaan oikiasta tiestä, kuinka ihminen autuaaksi ja vapaaksi tulee, sanoen, he ovat kaikki syntiset, eikä taida kerskata Jumalan edessä, mutta he tulevat ilman omaa ansiotansa vanhurskaaksi uskon kautta Kristuksen päälle, joka meille sen verellänsä on ansainnut ja tullut meille armoistuimeksi Jumalasta, joka meille kaikki entiset synnit antaa anteeksi. Jolla hän osoittaa, että hänen vanhurskautensa, jonka hän meille uskosta antaa, ainoastaan meitä auttaa: joka tällä ajalla evankeliumin kautta julistetaan, ja entiseen aikaan lain ja prophetain kautta todistettiin. Ja niin laki uskon kautta vahvistetaan, vaikka lain työs sen kanssa maahan lasketaan niin ettei kenkään niistä kehua taida.
Niinkuin hän edellisessä kolmessa luvussa on ilmoittanut synnin ja opettanut uskon tietä vanhurskauteen, niin hän neljännessä kohtaa muutamia vastahakoisia puheita, ja rupee ensin siitä, joka kaikkein enimmästi niiden suussa on, jotka uskosta puhuttavan kuulevat, kuinka se ilman töitä vanhurskaaksi tekee, ja sanovat: eikös ihmisen pidä hyviä töitä tekemän! Niin hän myös tässä puhuu Abrahamista, ja sanoo: mitäs Abraham on töillänsä tehnyt? Ovatko ne kaikki turha? Olivatko hänen työnsä kaikki kelvottomat? Ja päättää niin Abrahamin paljaasta uskosta, paitsi yhtäkään työtä, tulleen vanhurskaaksi, niin selkiästi, että ennenkuin hän ympärileikkauksen työn täyttänyt oli, kiitettiin häntä ennen Raamatussa uskon kautta vanhurskaaksi tulleen, 1 Mos. 15:6. Jos ei hänen ympärileikkauksensa työ hänen vanhurskauteensa mitään auttanut, jonka kuitenkin itse Jumala hänen tehdä käski, ja hän teki hyvin, että hän Jumalalle kuuliainen oli, niin ei tosin myös yksikään muu hyvä työ auta mitään vanhurskauteen. Mutta niinkuin ympärileikkaus oli Abrahamille ulkonainen merkki, jolla hän vanhurskautensa uskossa osoitti, niin myös kaikki muut hyvät työt ei ole muuta kuin ulkonaisia merkkejä, jotka uskoa noudattavat ja osoittavat ihmisen myös sisällisesti olevan Jumalan edessä vanhurskaana, niinkuin hyväkin hedelmä puun hyväksi osoittaa.
Ja näin p. Paavali vahvistaa Raamatuista entisen opetuksensa, kuin hän uskosta kolmannessa luvussa opettanut oli, ja lisää vielä Davidin todistuksen, Ps. 32:1, joka myös sanoo ihmisen ilman töitä vanhurskaaksi tulevan; vaikka ei hän ilman töitä ole, koska hän on vanhurskaaksi tullut. Sitte levittää hän tämän kaikkia muita lain töitä vastaan ja päättää, ettei Juudalaiset taida ainoastaan olla Abrahamin perilliset suvun puolesta, paljoa vähemmän lain töiden tähden, mutta heidän pitää perimän Abrahamin uskoo, jos he oikiat perilliset olla tahtovat: että Abraham, ennenkuin Moseksen taikka ympärileikkauksen laki tuli, oli uskon kautta vanhurskaaksi tullut, ja kaikkein uskovaisten isäksi kutsuttiin; ja myös paljoa enemmin, että laki saattaa pikemmin vihan kuin armon, ettei yksikään täytä lakia rakkaudella ja mielellänsä. Sentähden pitää ainoan uskon sitä armoa hakeman, joka Abrahamille luvattu oli. Ja niin senkaltaiset ovat meidän tähtemme kirjoitetut, että mekin uskoisimme.
5 luvussa puhuu hän uskon hedelmistä ja töistä, jotka ovat rauha, ilo, rakkaus Jumalan ja jokaisen ihmisen puoleen, suruttomuus, rohkeus ja vahva toivo murheessa ja kärsimisestä; sillä senkaltaiset aina oikiaa uskoa noudattavat, sen sanomattoman hyvyyden tähden, jonka Jumala on meille Kristuksessa osoittanut, että hän on antanut kuolla meidän tähtemme, ennenkuin me sitä häneltä taisimmekaan rukoilla, ja kuin me vielä hänen vihollisenansa elimme. Niin tietäkäämme siis uskon, ilman yhtäkään työtä, vanhurskaaksi tekevän; mutta ei niitä kuitenkaan seuraa, ettei ensinkään pidä hyviä töitä tehtämän, vaan ettei oikiat työt jäisi takaperin, joista tekopyhät ei mitään tiedä, jotka omia tekojansa ajattelevat, joissa ei rauhaa, riemua, lepoa, rakkautta, toivoa, eikä jonkun kristillisen työn taikka uskon muotoa ole.
Sitte levittää hän tämän suloisesti ja luettelee, kusta molemmat, sekä synti että vanhurskaus, kuolema ja elämä tulevat, ja asettaa nämät kaksi toisen toista vastaan; Adamin ja Kristuksen, niinkuin hän tahtois sanoa: Kristus, toinen Adam, tuli meille omistamaan vanhurskautensa, uuden syntymisen kautta uskossa: niinkuin toinen Adam oli synnin, vanhan lihallisen syntymän kautta, meidän päällemme saattanut.
Niin sen kautta nyt saadaan tietää ja vahvistetaan, ettei yksikään taida töillänsä itsiänsä synnistä auttaa vanhurskauteen, niinkuin ei yksikään myös taida itsiänsä estää, ettei hän lihallisesti syntyisi. Tällä myös osoitetaan, että Jumalan laki, jonka oikeutta myöten auttaman pitäis, jos muutoin jotakin olis mikä vanhurskauteen auttais, ei ole ainoastaan ilman avutta tullut, mutta myös enentänyt syntiä, että paha luonto sais sitä suuremman mielikarvauden lain puoleen, ja sitä enemmin sammuttais himonsa, jota enemmin laki sitä kieltää; sillä jota paremmin ihminen lain ymmärtää, sitä enemmin tuntee jokainen hänen tuskansa, ja että kullekin on paljoa tarpeellisempi armo ja Kristus, joka meidän heikkoa luontoa auttaa.
6 luvussa ottaa hän eteensä ylimmäiset uskon työt, kuin on: hengen sota lihaa vastaan täydellisesti kuolettamaan jääneitä syntejä ja himoja, sitte kuin ihminen on tullut vanhurskaaksi. Ja opettaa meitä, ettemme ole peräti vapahdetut uskon kautta synnistä, niin että me saamme aivan joutilaana olla ja irstaasti elää, niinkuin ei silleen yhtään syntiä olisikaan; sillä synnit ovat vieläkin, vaikka ei niitä lueta kadotukseksi, uskon tähden, joka sotii sitä vastaan. Sentähden meidän on kyllä itse kanssamme tekemistä niinkauvan kun me elämme, niin me meidän ruumiimme hillitä taitaisimme, ja kuolettaisimme hänen himonsa, ja vaatisimme hänen jäseniänsä kuuliaiseksi hengelle, ja ei himolle. Joiden kautta me tulemme Kristuksen kuoleman ja ylösnousemisen kaltaiseksi, ja meidän kasteemme täytämme (joka myös synnin kuolemaa ja armon uutta elämää tietää) siihenasti kuin me aivan puhtaaksi tulemma synnistä ja Kristuksen kanssa ruumiillisesti ylösnousemme ja ijankaikkisesti elämme.
Ja sen me taidamme tehdä, sanoo hän, että me olemme armon ja emme lain alla. Jonka hän niin selittää, että ilman lakia olla, ei ole niin sanottu, ettei meillä ensinkään lakia olisi, ja niin jokainen tekis oman tahtonsa perään; mutta olla lain alla, on, kuin me ilman armoa lain töissä vaellamme. Ja sillä tavalla on synti lain tähden vaellamme. Ja sillä tavalla on synti lain tähden väkevä, sentähden ettei yksikään luonnostansa suostu lakiin, joka on suuri synti, mutta armo tekee meille lain rakkaaksi: niin ei siis siellä enempi syntiä ole, ei myös laki ole silleen meitä vastaan, vaan se on meidän puolestamme.
Tämä siis on se oikia vapaus synnistä ja laista, josta hän tässä luvussa aina loppuun asti kirjoittaa, että se on ainoasti vapaus; ilolla hyvää tehdä ja elää hyvin ilman lain vaatimatta. Sentähden se vapaus on hengellinen vapaus, joka ei lakia pois ota, vaan antaa sen minkä laki anoo, nimittäin suosion ja hyvän tahdon, jolla lain kaipaus asetetaan, niin ettei hänellä silleen ole mitään päällekantamista eli vaatimista. Niinkuin, jos sinun olis jollekulle velkaa, jota et sinä voi maksaa, hänestä sinä kahdella tavalla päästä taitaisit: ensin, ettei hän mitään sinulta ottaisi, vaan särkis velkakirjansa: toisella tavalla, jos joku hyvä ihminen sinun edestäs maksais,, ja antais sinulle, jolla hänen velkansa maksaisit. Tällä tavalla on Kristus meitä laista vapahtanut: sentähden ei se ole joku lihallinen vapaus, joka paljon ja kaikkinaista tekee, ja joka lain velkomisesta ja velasta vapaa on.
7 luvussa vahvistaa hän sen vertauksilla aviokäskystä, nimittäin, kuin joku mies kuolee, niin vaimo on vallallansa, ja molemmat ovat toinen toisestansa eroitetut, ei niin, ettei se vaimo saisi ottaa toista miestä, vaan että hän paljon enemmin on sitten vapaa toiselle miehelle huolemaan, jota ei hän ennen saanut tehdä tehdä kuin hän entisestä pääsi: niin on myös meidän omatuntomme sidottu lakiin, vanhan ihmisen alle; kuin se hengen kautta kuoletettu on, niin omatunto on vapaa, ja ovat toinen toisestansa vallallensa, ei niin, ettei omantunnon pidä mitään tekemän, mutta hänen pitää nyt äsken pitämän itsensä toisen miehen tykö, joka on Kristus, ja elämän hedelmiä kantaman.
Sitte selittää hän laviammalta synnin ja lain luonnon, kuinka synti ainoastansa lain kautta voimalliseksi tulee; sillä vanha ihmisemme tulee ainoasti vihaisemmaksi lakia vastaan, ettei hän voi maksaa, mitä laki anoo. Sillä hänen luontonsa on aina syntiä tehdä, joka ei itsestänsä muuta taida, sentähden on laki hänen surmansa ja tautinsa. Ei, että laki on paha, mutta ettei se paha luonto taida kärsiä lain häneltä hyvää vaativan. Niinkuin joku sairas ei taida kärsiä, jos joku vaatii häntä juoksemaan ja hyppäämään ja muuta senkaltaista tekemän, jota ainoasti terve ihminen tehdä taitaa.
Sentähden p. Paavali tässä päättää, että kussa laki oikein tunnetaan ja ymmärretään, siinä ei se muuta tee kuin ilmoittaa meidän syntimme, ja sillä meitä kuolettaa, tehden meitä velkapääksi Jumalan ijankaikkisen vihan ja rangaistuksen alle. Niinkuin se kaikki omassatunnossa tuntea ja tietää saadaan, koska ainoasti laki oikein sattunut on, että jotakin muuta pitää ihmisellä oleman, ja vielä enempi kuin laki, jolla hän hurskaaksi ja autuaaksi tulee. Mutta ne, jotka ei oikein lakia tunne, ovat sokiat ja käyvät ylpiästi, luullen töillänsä lain täyttävänsä; sillä ei he tiedä, kuinka paljon laki heiltä vaatii, nimittäin hyvää, vapaata, mielellistä ja iloista sydäntä.
Hän ilmoittaa myös, kuinka henki ja liha ihmisessä keskenänsä riitelevät, ja panee itsensä todistukseksi, että me oppisimme sen työn oikein tuntemaan, jolla synnit meistä kuoletetaan. Ja kutsuu sekä hengen että lihan laiksi; sillä niinkuin Jumalan lain tapa on vaatia ja anoo henkeä vastaan, ja tahtoo pitää oman valtansa. Taas henki vaatii ja anoo lihaa vastaan, ja tahtoo myös oman valtansa. Tämä riita ja sota pysyy meissä niinkauvan kuin me elämme, muutamissa enemmin ja muutamissa vähemmin, sen jälkeen kuin henki taikka liha on väkevämpi, ja niin itse koko ihminen on sekä henki että liha, joka itsessänsä sotii, siihenasti kuin hän tulee kokonansa hengelliseksi.
8 luvussa vahvistaa hän senkaltaisia sotivaisia, ettei lihan pidä heitä tuomitseman, ja opettaa laviammalta lihan ja hengen luonnosta, kuinka myös henki tulee Kristuksesta, joka Pyhän Henkensä meille on antanut, se saattaa meidät hengelliseksi ja painaa alas lihan. Ja vahvistaa meitä, että me vielä silloinkin olemme Jumalan lapset, ehkä kuinka kovin synti pyrkii meissä, niinkauvan kuin me henkeä seuraamme ja syntiä vastaan sodimme, kuolettamaan häntä. Ja ettei yksikään ole niin hyvä lihaa hallitsemaan kuin risti ja kärsimys, vahvistaa hän meitä kärsimisessä hengen avusta, rakkaudesta ja kaikista luontokappaleista, nimittäin, että henkikin huokaa meissä ja luontokappaleet ikävöitsevät meidän kanssamme, että me lihasta ja synnistä pääsisimme. Ja niin me näemme, että nämät kolme lukua kiiruhtavat ainoasti uskon tekoon, nimittäin vanhaa Adamia kuolettamaan ja lihaa painamaan alas.
9, 10, 11: luvussa opettaa hän meitä Jumalan ijankaikkisesta edeskatsomisesta, josta niinkuin juuresta se tulee, kuka uskoo eli kuka ei usko, kuka synnistä pääsee eli kuka ei pääse; ja sentähden on se kaikki otettu pois meidän käsistämme ja asetettu Jumalan käsiin, jos me hyvät olemme ja vapaaksi tulemme. Joka myös meille on sangen tarpeellinen; sillä me olemme niin heikot ja tietämättömät, että jos se meistä itsestämme riippuisi, niin ei yksikään ihminen autuaaksi tulisi, vaan perkele kaiketi kaikkia meitä voittais. Mutta Jumala on vakaa, jonka katsomus ei vilpisty, ei myös yksikään häntä estää taida, sentähden meillä on toivo syntiä vastaan,
Mutta tässä on niille tarkoille ja ylpeille hengille maali eteen pantu, johon he ymmärryksensä vetävät, ruveten kohta alusta tutkimaan Jumalan edeskatsomisen syvyyttä, ja itseänsä siinä turhaan vaivaavat, josko he ovat Jumalalta valitut. Nämät itsensä sysäävät alas ja epäuskoon lankeevat, taikka itsensä juuri vallallensa laskevat, eikä lukua pidä, mitä jäljestä seuraa. Mutta noudata sinä tämän Epistolan toimea ja pidä murhe Kristuksesta ja evankeliumista, että syntis ja hänen armonsa tuntisit, niin myös ettäs syntiä vastaa sotisit, niinkuin tämän epistolan 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8 luku opettaa. Koskas 8 lukuun tullut olet, ristin ja kärsimisen alle, niin se sinua oikein Jumalan edeskatsomisesta opettaa: 9, 10 ja 11 luku taas, kuinka lohdullinen se on; sillä ilman kärsimistä, ristiä ja kuoleman hätää ei taida yksikään edeskatsomista selkiästi tutkia, ilman vahinkoa ja salaista vihaa Jumalaa vastaan. Sentähden pitää vanha Adami ennen hyvästi kuolettaman, kuin hän näitä kärsii ja juo tätä väkevää viinaa, kuin on risti: karta siis, ettet juo viinaa vielä nisistä imeissäs, se on: älä ennen Jumalan salaista edeskatsomista kovin tutki, kuin sinä vastoinkäymisen kautta hyvästi harjoitettu olet. Jokaisella opilla on hänen määränsä, aikansa ja ikänsä.
12 luvussa opettaa hän oikiasta jumalanpalveluksesta ja tekee kaikki kristityt ihmiset papiksi uhraamaan, ei rahaa eikä karjaa niinkuin laki käskee, vaan oman ruumiinsa, himoin kuolettamisessa. Sitte kirjoittaa hän kristittyin ulkonaisen menon hengellisessä hallituksessa: kuinka kristillisten ihmisten pitää opettaman, saarnaaman, hallitseman, palveleman, antaman, kärsimän, rakastaman, elämän ja tekemän ystäviä, vihollisia ja kaikkia ihmisiä kohtaan. Näitä töitä kristitty tekee, sillä sanottu on: ei usko ole joutilas.
13 luvussa opettaa hän meidät maailmallista esivaltaa kuulemaan ja tottelemaan, joka sentähden on säätty, ja vaikka ei se taida ketään Jumalan edessä hyväksi tehdä, niin hän kuitenkin saattaa hyville ulkonaisen rauhan ja varjeluksen, ja pahoille pelvon, ettei he niin irstaat ole pahaa tekemään: jonkatähden se on hyville iloksi, ehkei he sitä tarvitse. Mutta lopussa sulkee hän kaikki rakkauteen ja päättää, että niinkuin Kristus meille tehnyt on, niin pitää meidänkin tekemän, ja häntä seuraaman.
14 luvussa opettaa hän meidät niiden kanssa siviästi menemään, joilla on heikko omatunto uskossa, ja heitä armahtamaan, ettemme kristillistä vapautta heidän vahingoksensa harjoittaisi, mutta pikemmin heikkouden parannukseksi. Jos ei niin tapahdu, niin siitä nousee riita ja evankeliumin ylönkatsomus, joissa kuitenkin paljo on. On siis parempi jotakin välttää heikon tähden, siihenasti kuin hän vahvistuu, ettei koko evankeliumin oppi tulisi pois.
15 luvussa asettaa hän Kristuksen opetukseksi, että mekin muita heikkoja kärsisimme, jotka vielä julkisynneissä ja pahoissa tavoissa vialliset ovat: niin pitää meidän kärsimän eikä hylkäämän, niinkauvan kuin he paremmaksi tulevat; sillä niin on Kristuskin meille tehnyt ja vielä joka päivä tekee, kärsein meissä paljon vikoja ja pahoja tapoja, joista hän meitä aina auttaa ulos. Sitte päättää hän ja rukoilee niiden edestä, kiittäin heitä ja antain heitä Jumalan haltuun, ja ylistää virkaansa. Hän rukoilee myös niiltä sangen siviästi apua köyhille, jotka Jerusalemissa olivat. Tämä on kaikki sula rakkaus, jota hän puhuu ja myös tekee.
16 ja viimeisessä luvussa on tervehdyksiä, joilla hän ystäviänsä tervehtii, sekoittaen siihen jalon neuvon ihmisten opista, joka ajallansa evankeliumin ja kristillisen opin sekaan tuleva oli ja pahennuksen saattava. Niinkuin hän jo ennen visusti nähnyt olis ne moninaiset ihmisten säädyt ja käskyt, jotka Roomista ja Roomalaisten kautta piti tuleman, ja heidän petolliset kirjansa ja opetuksensa, jotka nyt kaiken maailman upottaneet ovat, ja sekä tämän epistolan ja koko Pyhän Raamatun, että myös kaiken hengen ja uskon sammuttaneet, niin ettei silleen muuta ole, kuin se epäjumala, vatsa, jonka palvelijaksi pyhä Paavali heidät kutsuu ja nimittää. Jumala meitä heistä varjelkoon, Amen!
Näin me täydellisesti tästä epistolasta löydämme, mitä kristityn ihmisen tietämän pitää, nimittäin, mikä laki, evankeliumi, synti, rangaistus, armo, usko, vanhurskaus, Kristus, Jumala, hyvät työt, rakkaus, toivo ja risti on. Ja kuinka meidän pitää meitämme käyttämän jokaista kohtaan, mikä hän olis, hyvä eli paha, hurskas eli syntinen, väkevä eli heikko, ystävä eli vihollinen, ja kuinka meidän pitää myös itse meitämme kohtaan käyttämän. Kaikki nämät on hän Raamatulla väkevästi vahvistanut, niin myös omilla ja prophetain töillä, niin ettei tästä silleen mitään puutu. Sentähden on nähtävä, että pyhä Paavali tahtoi tähän epistolaan kaiken sen lyhykäisesti päättää ja sulkea, mika kristilliseen ja evankeliumin oppiin tulee, ja niin hän valmistaa tien Vanhaan Testamenttiin; sillä ilman epäilemättä, joka tämän epistolan pitää hyvin sydämessänsä, hänellä on kaiken Vanhan Testamentin kirkkaus ja voima. Sentähden pitää jokaisen kristityn itsensä aina tähän totuttaman ja harjoittaman. Johonka Jumala armonsa antakoon, Amen!
1 luku
I. Paavali puhuu virkansa hyödyllisyydestä, ja toivottaa uskovaisille Roomalaisille armoa ja rauhaa. II. Ikävöitsee tulla heidän tykönsä saarnaamaan autuaaksi tekeväistä evankeliumia. III. Osoittaa pakanat, jotka luonnollisen tietonsa Jumalasta väärin käyttävät, olevan vihan alaiset ja himoihinsa lasketut.
I. Paavali, Jesuksen Kristuksen palvelia, kutsuttu apostoliksi, eroitettu* Jumalan evankeliumiin,
2. (Jonka hän on ennen prophetainsa kautta pyhissä Raamatuissa luvannut,)
3. Hänen Pojassansa, (joka on Davidin siemenestä lihan puolesta syntynyt,
4. Ja on väkevästi ilmoitettu Jumalan Pojaksi* pyhityksen hengen jälkeen, että hän on noussut ylös kuolleista+,) se on, Jesuksesta Kristuksesta meidän Herrastamme,
5. Jonka kautta me olemme armon* ja apostolin viran saaneet, uskon kuuliaisuudeksi+, kaikkein pakanain seassa, hänen nimensä päälle,
6. Joista tekin olette Jesuksen Kristuksen kutsutut:
7. Kaikille, jotka Roomissa ovat, Jumalan rakkaille ja kutsutuille pyhille*: armo olkoon teidän kanssanne, ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jesukselta Kristukselta!
8. II. Ensin kiitän minä Jumalaani, Jesuksen Kristuksen kautta, teidän kaikkein tähtenne, että teidän uskoanne kaikessa maailmassa mainitaan.
9. Sillä Jumala on minun todistajani, jota minä hengessäni hänen Poikansa evankeliumissa palvelen, että minä lakkaamatta teitä muistan,
10. Rukoillen aina minun rukouksissani, että minä saisin jollakin tavalla vihdoin joskus, jos Jumala tahtoo, onnellisen tien tulla teidän tykönne.
11. Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, että minä jotain hengellistä lahjaa teille jakaisin, että te vahvistetuksi tulisitte,
12. Se on, että minä saisin ynnä teidän kanssanne lohdutuksen*, uskon kautta, joka meillä keskenämme on, sekä teidän että minun.
13. Mutta en minä tahdo salata teiltä, rakkaat veljet, että minä olen usein aikonut tulla teidän tykönne, (ja olen tähän asti estetty*) että minä teidänkin seassanne jonkun hedelmän saisin, niinkuin muidenkin pakanain seassa.
14. Minä olen velkapää* Grekiläisille ja muukalaisille, viisaille ja tyhmille.
15. Sentähden niin paljo kuin minussa on, olen minä teillekin, jotka Roomissa olette, valmis evankeliumia saarnaamaan.
16. Sillä en minä häpee* Kristuksen evankeliumia; sillä se on Jumalan voima+ itsekullekin uskovaiselle autuudeksi. Ensin Juudalaiselle, niin myös Grekiläiselle§.
17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan* uskosta uskoon+, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta§.
18. III. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaiken ihmisten jumalattomuuden ja vääryyden tähden, jotka totuuden vääryydessä pitävät.
19. Sentähden se, mikä taidetaan Jumalasta tuta, on heille tiettävä*; sillä Jumala ilmoitti sen heille.
20. Sillä hänen näkymättömät menonsa, nimittäin, ijankaikkinen voimansa ja jumaluutensa nähdään hamasta maailman luomisesta, jotka ymmärretään niistä, jotka tehdyt ovat*: ettei he taitaisi itseänsä syyttömiksi sanoa.
21. Että he tunsivat Jumalan, ja ei ylistäneet häntä niinkuin Jumalaa eikä kiittäneet, vaan vilpistelivät omissa ajatuksissansa, ja heidän järjetöin sydämensä on pimennyt.
22. Kuin he itsensä viisaiksi luulivat, niin he ovat tyhmiksi tulleet,
23. Ja ovat katoomattoman Jumalan kunnian muuttaneet katoovaisen ihmisen ja lintuin ja neljäjalkaisten ja matelevaisten kuvan muotoiseksi.
24. Sentähden on myös Jumala heidät laskenut* sydämensä himoihin, saastauteen, häpäisemään keskenänsä omaa ruumistansa,
25. Jotka Jumalan totuuden ovat valheeksi muuttaneet ja ovat kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luontokappaletta kuin Luojaa, joka on siunattu ijankaikkisesti, amen!
26. Sentähden on Jumala heidät antanut ylön häpiällisiin himoihin, että myös heidän vaimonsa ovat muuttaneet luonnollisen tavan luontoa vastaan,
27. Niin myös miehet ovat antaneet ylön vaimon luonnollisen pitämisen, toinen toisensa puoleen himoissansa palaneet, miehet miesten kanssa* riettauden tehneet ja saaneet, niinkuin pitikin, eksymisensä palkan itsessänsä.
28. Ja niinkuin ei he tahtoneet Jumalaa tuta, niin Jumala laski heidät häijyyn mieleen tekemään niitä, mitä ei sovi tehdä,
29. Täynnänsä kaikkea vääryyttä, salavuoteutta, koiruutta, ahneutta, pahuutta: täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahan suomuutta:
30. Korvankuiskutteliat, panetteliat, Jumalaa vihaajat, häpäisiät, ylpiät öykkärit, pahain neuvoin pesät, vanhemmillensa tottelemattomat,
31. Tomppelit, liiton rikkojat, haluttomat, sovittamattomat, armottomat.
32. Jotka Jumalan oikeuden tietävät, (että ne, jotka näitä tekevät, ovat kuoleman ansainneet) ei ainoastaan niitä tee, mutta myös suostuvat niihin, jotka niitä tekevät.