EPISTOLA HEBREALAISILLE
8. luku
I. Edespäin osoitetaan, että Kristus on Pappi Jumalan oikialla kädellä, taivaallisessa tabernaklissa, II. Että hän on paremman Testamentin välimies; sillä Jumala on luvannut Uuden Testamentin ja lakkauttaa vanhan.
I. Mutta tämä on pääkappale niistä, joita me  puhumme: meillä on senkaltainen ylimmäinen Pappi*, joka istuu oikialla kädellä  majesteetin istumella taivaissa+,
                2. Ja on pyhäin lahjain palvelia, ja sen  totisen majan, jonka Jumala asetti ja ei ihminen.
                3. Sillä jokainen ylimmäinen pappi asetetaan  uhraamaan lahjoja ja uhreja*: sentähden tarvitaan, että tälläkin olis jotakin  uhraamista.
                4. Sillä jos hän nyt maan päällä olis, niin ei  hän olisi pappi; sillä papit ovat, jotka lain jälkeen lahjoja uhraavat,
                5. Jotka palvelevat taivaallisten esikuvaa ja  varjoa*, niinkuin jumalallinen vastaus Mosekselle sanoi, kuin hänen piti majan  päättämän: katso, sanoo hän, ettäs kaikki teet sen kuvan jälkeen, mikä sinulle  vuorella osoitettu on+.
                6. II. Mutta nyt on hän paremman viran saanut,  niinkuin hän paremman Testamentinkin välimies on, joka parempain lupausten  päällä seisoo.
                7. Sillä jos entinen olis puuttumatoin ollut,  niin ei toiselle olisi siaa tehty;
                8. Sillä hän nuhtelee heitä ja sanoo: katso,  päivät tulevat, sanoo Herra, että minä Israelin huoneelle ja Juudan huoneelle  tahdon Uuden Testamentin päättää,
                9. En sen Testamentin jälkeen, jonka minä  heidän isillensä sinä päivänä annoin, kuin minä heidän käteensä rupesin, heitä  Egyptin maalta johdattaakseni; sillä ei he pysyneet minun Testamentissani, niin  en minäkään ole heistä lukua pitänyt, sanoo Herra.
                10. Sillä tämä on se Testamentti, jonka minä  tahdon säätää Israelin huoneelle, niiden päiväin jälkeen, sanoo Herra: minä  tahdon antaa minun lakini heidän mieleensä, ja tahdon ne kirjoittaa heidän  sydämiinsä, ja tahdon olla heidän Jumalansa, ja heidän pitää oleman minun  kansani.
                11. Ja ei yhdenkään pidä lähimmäistänsä  opettaman eikä veljeänsä, ja sanoman: tunne Herra! sillä kaikki pitää minun  tunteman*, hamasta pienestä heidän seassansa niin suurimpaan asti.
                12. Sillä minä tulen lepytetyksi heidän  vääryydestänsä ja heidän synneistänsä*, ja heidän vääryyttänsä en minä tahdo  enempi muistaa.
                13. Siinä kuin hän sanoo: uusi, vanhensi hän  entisen; sillä joka vanha ja ijällinen on, se on läsnä loppuansa.