APOSTOLITTEN TEOT, P. LUUKKAALTA KIRJOITETUT
26. luku
I. Paavali juttelee Agripalle elämänsä, kääntymisensä, kutsumisensa, niin myös vainon itsiänsä vastaan, ja pelastuksen siitä. II. Festuksen ja Agripan vastaus Paavalille; hän toivottaa heille kääntymystä, ja he tunnustavat hänen viattomaksi.
I. Niin Agrippa sanoi Paavalille: sinun on lupa  puhua edestäs. Silloin Paavali ojensi kätensä ja vastasi edestänsä:
                2. Minä pidän itseni onnellisena, rakas  kuningas Agrippa, että minä tänäpänä saan sinun edessäs vastata kaikista  niistä, mitä minun päälleni Juudalaisilta kannetaan,
                3. Liiatenkin että sinä tiedät kaikki tavat ja  Juudalaisten kysymykset: sentähden rukoilen minä sinua, että kärsivällisesti  minua kuulisit.
                4. Kaikki tosin Juudalaiset tietävät minun  elämäni hamasta nuoruudesta, kuin se alusta on ollut minun kansani seassa  Jerusalemissa:
                5. Jotka minun ennen ovat tunteneet, (jos he  tahtoisivat todistaa,) että minä meidän jumalanpalveluksen kaikkein ahkerimman  eriseuran jälkeen olin Pharisealainen.
                6. Ja minä seison nyt tässä oikeuden edessä  toivon tähden sen lupauksen päälle, joka Jumalalta on meidän isillemme  tapahtunut:
                7. Johonka meidän kaksitoistakymmentä  sukukuntaa toivovat tulevansa, palvellen Jumalaa yötä ja päivää. Tämän toivon  tähden kannetaan Juudalaisilta minun päälleni, rakas kuningas Agrippa.
                8. Miksi se luotaan mahdottomaksi uskoa teidän  tykönänne, että Jumala kuolleet herättää?
                9. Minä tosin luulin itselläni, että minun piti  paljo vastahakoisuutta tekemän Jesuksen Natsarealaisen nimeä vastaan,
                10. Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja  salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin  saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa,
                11. Ja rankaisin heitä usein jokaisessa  synagogassa, ja vaadin heitä pilkkaamaan, ja olin heitä vastaan ylönpalttisesti  vimmattu, ja vainosin heitä hamaan ulkokaupunkeihin.
                12. Jonka tähden minä myös matkustin Damaskuun  ylimmäisten pappein voimalla ja käskyllä.
                13. Puolipäivän aikaan, rakas kuningas, näin  minä tiellä yhden kirkkauden taivaasta*, kirkkaamman kuin auringon paisteen,  joka valkeus ympäri valaisi minun ja ne, jotka minun kanssani vaelsivat.
                14. Kuin me siis kaikki maahan lankesimme,  kuulin minä äänen puhuvan minulleni ja sanovan Hebrean kielellä: Saul, Saul,  miksis minua vainoot? työläs on sinun tutkainta vastaan potkia.
                15. Niin minä sanoin: Herra, kukas olet? Hän  sanoi: minä olen Jesus, jota sinä vainoot.
                16. Mutta nouse ylös ja seiso jaloillas: sillä  sitä varten minä sinulle ilmestyin, että minä asetan sinun palveliaksi ja  niiden todistajaksi, joita sinä näit, niin myös niiden, joita minä vielä  sinulle ilmoittava olen.
                17. Ja tahdon sinun päästää tästä kansasta ja  pakanoista, joiden tykö minä nyt sinun lähetän,
                18. Heidän silmiänsä avaamaan* ja heitä  pimeydestä valkeuteen kääntämään+, että he eriäisivät saatanan vallasta Jumalan  tykö, saamaan syntein anteeksiantamista ja perimistä ynnä niiden kanssa, jotka  pyhitetään uskon kautta minun päälleni§.
                19. Niin siis, rakas kuningas Agrippa! en minä  ollut taivaalliselle näylle kovakorvainen,
                20. Vaan ilmoitin ensin niille, jotka  Damaskussa ja Jerusalemissa* ovat ja kaikessa Juudan maakunnassa, ja myös  pakanoille+, että he parannuksen tekisivät, ja kääntyisivät Jumalan puoleen, ja  tekisivät parannuksen kelvollisia töitä§.
                21. Tämän tähden ovat Juudalaiset minun  templissä ottaneet kiinni ja tahtoivat minun surmata.
                22. Mutta Jumalan avun olen minä saanut ja  seisonut tähän päivään asti, todistaen sekä pienille että suurille, enkä mitään  muuta sanoen kuin mitä prophetat ja Moses ovat sanoneet tulevaksi:
                23. Että Kristuksen piti kärsimän ja oleman  ensimäisen* kuolleiden ylösnousemisesta, julistamassa valkeutta tälle kansalle  ja pakanoille.
                24. II. Kuin hän näin edestänsä vastasi, sanoi  Festus suurella äänellä: Paavali, sinä hulluttelet, suuri oppi hulluttaa sinua.
                25. Niin hän sanoi: en minä hulluttele,  voimallinen Festus, vaan totuuden ja toimen sanoja puhun.
                26. Sillä kyllä kuningas nämät tietää, jonka  tykönä minä myös rohkiasti puhun, ja en minä luule näistä mitään olevan häneltä  salatun: sillä ei tämä ole loukkaassa tapahtunut.
                27. Uskotkos, kuningas Agrippa, prophetat? minä  tiedän, ettäs uskot.
                28. Niin Agrippa sanoi Paavalille: ei paljo  puutu, ettes minua saa kristityksi.
                29. Paavali sanoi: minä toivoisin Jumalalta,  joko siitä puuttuis vähä eli paljo, että et ainoasti sinä, mutta myös kaikki,  jotka minua tänäpänä kuulevat, tulisivat senkaltaiseksi kuin minäkin olen*,  paitsi näitä siteitä.
                30. Ja kuin hän nämät sanonut oli, nousi  kuningas ylös, ja maanvanhin, ja Bernise, ja jotka heidän kanssansa istuneet  olivat.
                31. Ja kuin he menivät pois, puhuivat he  keskenänsä, sanoen: eipä tämä mies ole mitään tehnyt, mikä kuoleman eli siteet  ansainnut on.
                32. Mutta Agrippa sanoi Festukselle: kyllä tämä  mies olis taidettu päästää, ellei hän olisi keisariin turvannut.